perjantai 26. helmikuuta 2016

Myynti Nokian Renkaat NRE1V

Nokian Renkaista tuli tänään ikäviä uutisia rengastestien manipuloinnista. Koska omissa papereissani Nokian Renkaat on nimenomaan erottautunut erinomaisella laadulla, niin tämä uutinen on kyllä aika karua luettavaa. Oma luotto yhtiön johtoon meni ja epäilen tällä olevan todella huonoja vaikutuksia yrityksen imagoon.

Tästä syystä myin kaikki omistamani 33kpl Nokian Renkaiden osaketta hintaan 29,33€ / kpl. Ostin osakkeet 10.12.2014 hintaan 22,31€/kpl, eli voittoa kertyi 231,66e miinus kaupankäyntikulut. Myynnin loppusumma jäi alle 1 000 euron, joten jos en tee enää lisämyyntejä tänä vuonna saan nuo voitot verovapaasti.

Päätin myös, että omaan autoon ei enää ko. firman renkaita osteta. Olen itse ajatellut, että perusajossa mikä vain rengas riittää, mutta ääritilanteissa tuo hyvä rengas maksaa itsensä takaisin esimerkiksi välttämällä kolarin tai ulosajon ja sen takia olen ostanut Noksun renkaat yleensä autooni. Onneksi ääritilanteita ei ole käynyt, koska nähtävästi renkaat eivät olekaan niin hyviä :-).

Miten te reagoitte uutiseen?

6 kommenttia:

  1. Olen pettynyt, pettynyt, pettynyt! Itsellä samat syyt omistaa renkaita, mutta en niitä lähtenyt vielä myymäänkään, koska hinta oli jo hieman palautunut, kun kuulin koko asiasta (olin auton varaosakaupoilla onnellisen tietämättömänä koko aamun).
    Minulla on ollut Pirellin renkaat nyt vuoden ja on muuten hyvät. Aina kuitenkin ajattelin, että Nokialaiset olisi olleet paremmat, jos olisi vain varaa ostaa.
    Toisaalta koko kohu on minusta epäselvä ja kannattaa lukea Nordnetin sharevillestä keskustelu aiheesta. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan! "Todisteet" testipeukaloinnista on minusta vähän epäilyttävät ja koko juttu sensaatinhakuinen.

    Terveisin: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas
    http://neljajalkaamaassa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Voi olla, että myin todella typerään aikaan. Nokian Renkaat on vuosien varrella ollut todella kannattava rengasvalmistaja suhteessa kilpailijoihin ja tämä on pitkälti turvallisen ja laadukkaan mielikuvan ansiosta. Vaikka huhut eivät täysin pitäisi paikkaansa, niin imagon puhdistaminen voi viedä vuosia. Pelkäsin, että tämä tulee näkymään myynnissä, joten näin oikeaksi ratkaisuksi luopua yhtiöstä.

    VastaaPoista
  3. No en ainakaan myymällä hyvää osaketta. Puolestani ois voinut tippua vielä enemmän niin ois ehkä voinut ostaa lisääkin.

    VastaaPoista
  4. Selvää on että brändi kokee kolhun ja myynti oletettavasti hieman notkahtaa. Kuitenkin jos olen oikein ymmärtänyt, niin Nokialaiset ovat yhä talvirenkaiden parhaimmistoa, vaikka testeihin sitten olisikin päätynyt manipuloituja rinkuloita.

    Osaketta en omista, enkä juuri nyt uskaltaisikaan hankkia, kun vilppi voi johtaa seuraamuksiin. Kuitenkin kun renkaat ovat sittenkin laadukkaita (johan niiden on pakkokin olla, kun tietää miten Nokian Renkaat panostaa kehitykseen) ja kuluttajien muisti lyhyt, voisin kuvitella ostavani yhtiötä jahka jälkipyykki on puitu. Enkä todellakaan kieltäytyisi Noksuista autoni alla.

    VastaaPoista
  5. Hyvä että heitit rinkulat pihalle =)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista. Aihe selvästi jakaa mielipiteitä. Oma päätös on enemmän periaatteellinen kuin mitään muuta. Lisäksi pelkään, että tällä on vaikutusta brändiin, mutta sen näkee vasta tulevaisuudessa.

    VastaaPoista