maanantai 30. maaliskuuta 2015

Säästöjen automatisointi

Olen tätä aihetta jo sivunnut aiemmissa kirjoituksissani, mutta mielestäni tämä on etenkin aloittelevalle säästäjälle ja/tai piensijoittajalle niin tärkeä asia, että ansaitsee ihan oman tekstin. Kaikille tämä tapa ei sovi ja kovimmille HC säästäjille tällä tavalla ei varmaankaan saa parasta mahdollista säästötulosta aikaiseksi, mutta minun kaltaisille ihmisille, joilla raha polttelee taskussa, tämä soveltuu mielestäni loistavasti!

Idea on hyvin yksinkertainen ja tätä onkin käsitelty jo lukemattomissa talousblogeissa ennen tätäkin. Tarkoitus on heti palkkapäivänä siirtää itselle sopiva rahasumma sivuun, on se sitten säästötilile, rahasto-osuuksien merkintään tai sijoitussalkkuun. Vielä parempi on muuttaa tämä prosessi automaattiseksi, jolloin raha lähtee tililtä eikä itse tarvi tehdä asialle mitään. Tällöin raha on poissa tililtäsi ja kynnys sen käyttämiseksi on todella paljon korkeampi. Oman kokemukseni perusteella oma kulutus mukautuu käyttötilille jäljelle jäävään pienempään rahamäärään hyvin nopeasti ja muutaman kuukauden päästä tähän on jo tottunut.

Mikäli itsekuri riittää ja rahaa on jäänyt kuukauden lopussa jäljelle automaattisen säästämisen ja kaikkien kulujen jälkeen, niin loput rahat kannattaa myöskin ohjata säästöön. Tämä tekee säästämisestä entistä mielenkiintoisempaa ja luo itselle tietynlaisen kilpailuasetelman - pystynkö tässä kuussa säästämään enemmän kuin viime kuussa. Mikäli tähän tilanteeseen päästään, niin asiat säästäjänä ovat jo erinomaisesti. Säästöjen automatisoinnin aloittaminenkin on kuitenkin jo erinomainen askel kohti omaa vaurastumistaan. Mikäli et vielä tätä tee, suosittelen sitä lämpimästi. Tulet huomaamaan, kuinka oma varallisuus kasvaa yllättävän nopeasti!

Itse olen vienyt automaattisen säästämisen astetta pidemmälle. Kuun alussa palkkapäivänä minulta (ja myös puolisoltani) lähtee automaattisesti rahaa eri tileille kattamaan eri menotarpeita. Tästä kirjoitin tarkemmin viime vuoden joulukuussa. Lyhyesti tiivistettynä olen laskenut eri kategorioille (epäsäännölliset kulut, lomamatkat, häät, sijoitukset, asunto, vararahasto & hankinnat) kuukausittaisen summan, johon siirrämme saman summan joka kuukausi automaattisesti. Tämä auttaa tasapainottamaan suurempia harvemmin tulevia kuluja, kuten vakuutukset, auton renkaat, lomamatka tai esim. häät.

Mitä tapaa te lukijat käytätte?


2 kommenttia:

  1. Aina kun palkka tulee kuun lopussa niin lähetän välittäjälle niin paljon rahaa kun kehtaan. Jätän muutaman saturaisen tililleni, ja sitten jos tarvitsenkin kuun aikana enemmän niin käytän mastercardia. Sen laskun voi sitten taas maksaa seuraavan kuun palkasta. Toimii ainakin minulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleen kerran ei voi kuin kumartaa sinne suuntaan, itse en tuohon pystyisi! :)

      Poista