maanantai 5. lokakuuta 2015

4 vuotta täynnä - 10 000 lukijaa!

Lähde: http://www.freedigitalphotos.net/
Huomasin, että blogissa oli tullut 10 000 lukijaa täyteen! Huikea luku, koska en kertaakaan missään ole tätä blogia mainostanut ja kirjoitustahtikin on ollut kovin verkkainen. Iso kiitos tästä siis kaikille lukijoille!

Samalla tajusin, että tämä säästöprojekti on nyt ehtinyt vanhentua lähes päivälleen 4 vuotta. Ensimmäisen blogitekstin kirjoitin 4.10.2011.  Noihin aikoihin sain myös kipinän säästämiseen ja sijoittamiseen. Kipinä syntyi, kun tajusin että olin opiskelijaksi tienannut kohtuullisen paljon, mutta kaikki rahat oli mennyt eikä mitään ollut jäänyt säästöön. Itseasiassa opintolainat ja meidän tilien saldot huomioiden nettovarallisuutemme oli melko varmasti hieman jopa negatiivinen.

Paljon on tapahtunut tänä aikana. Käsittelinkin menneitä tapahtumia viime vuoden joulukuun tekstissä, jolloin olin juuri jatkanut bloggaamista uudestaan tästä aiheesta 3 vuoden tauon jälkeen. Olen oppinut omasta taloudesta sekä ylipäänsä maailmantaloudesta järjettömän paljon asioita tänä aikana. Toisaalta vähintään yhtä paljon on opittavaa vielä edessä ja aion jatkossakin sivistää itseäni talousasioilla. Naurattaa kyllä ajatella miten pihalla näistä asioista olinkaan 4 vuotta sitten.

Omaa oppimista tukemaan yritän aktivoitua kirjoittamaan taas yleistekstejä eri asioista liittyen talouteen. Blogini ylivoimaisesti suosituin teksti on ollut kirjoitus ASP-tilistä, joka osoittaa, että kysyntää tälläisille perustaloutta käsitteleville kirjoituksille olisi. Pääpainon pidän silti jatkossakin kuukausikatsauksisa, koska ne toimivat erinomaisena päiväkirjana itselleni. Lisäksi tulee myös paremmin pidettyä omaa taloutta kurissa, kun luvut pitää kuukausittain raportoida tänne.

Koska vanhoja on hauska muistella ja miettiä miten paljon asioita onkaan tapahtunut, niin listaanpa tähän loppuun vielä 4 vuoden highlightit.

- Saimme opinnot pakettiin vuonna 2013 (1 vuoden aikataulusta jäljessä, tietysti :) ja siirryimme työelämään.
- Työelämässä asiat ovat menneet paremmin kuin olisi voinut kuvitellakaan, etenkin ottaen huomioon erittäin haasteelliset ajat Suomen työmarkkinoilla. Bruttopalkkamme on n. tuplat verrattuna esim. kesän 2011 kesätöihin. Molemmilla on vielä suht mielekkäitä oman alan töitä.
- Menimme naimisiin kesällä 2015
- Ostimme ensimmäisen asunnon ASP-tilin säästöjen avulla.
- Tein ensimmäisen sijoituksemme lokakuussa 2011 Seligsonin Rahamarkkinarahastoon.
- Tähän päivään menessä olemme sijoittaneet rahastoihin, ETF:iin ja osakkeisiin omaa rahaa 19 790 € ja sijoitussalkun arvo on tällä hetkellä n. 22 500 €.
- Meidän nettovarallisuus on muuttunut käytännössä 0 eurosta tämän hetken noin 56 000 euroon. Tämä tarkoittaa 14 000 euroa per vuosi, eli 7 000 € per vuosi per henkilö. Täytyy  muistaa, että iso osa tästä ajasta olimme opiskelijoita ja kävimme vain osa-aikatöissä.


2 kommenttia:

  1. Hyvin on raha-asianne kehittyneet =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vielä voi parantaa, mutta on tuo muutos aika hurja kun vertaa 4 vuoden takaiseen tuhlaajapoikaan :D

    VastaaPoista