keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Veronpalautuksista

Veronpalautusten aika on taas käsillä ja missään ei voi olla törmäämättä uutisiin ja keskusteluihin niistä. Useimmiten puheenaiheena on veronpalautusten käyttökohde. Suomalaiset rakastavat veronpalautuksia ja se onkin monille ihmisille ainoa keino säästää rahaa. Monet paikkaavatkin joulun suurempia kuluja juuri veronpalautuksien avulla.

Olen huomannut, että useat ihmiset mieltävät veronpalautukset ilmaisena, täysin ylimääräisenä, rahana. Sitähän veronpalautukset eivät missään nimessä ole, vaan ne rahat ovat kirjaimellisesti liikaa maksetun veron palautuksia. Eli käytännössä valtiolle edellisen vuoden aikana lainattua rahaa, josta sinulle ei makseta, kuin nimellinen 0,5 % korko. Ottaen huomioon, että rahat ovat sidottuina keskimäärin n. 1½ vuotta, on tuo korko hyvin vaatimaton eikä isoissa veronpalautuksissa ole sen takia mitään järkeä taloudellisesta näkökulmasta. Itseasiassa taloudellisesti kaikkein järkevintä olisi vetää veroprosentti liian alhaiseksi ja maksaa verottajalle jäännösveroa, eli kansankielellä mätkyjä. Alle 10 000 euron mätkyissä valtiolle maksettava korko on vain 0,5 %, eli se on käytännössä lähes ilmaista lainaa valtiolta.

Monet silti tykkäävät siitä, että laittavat verokorttiin muutaman prosentin ekstraa, jotta seuraavana vuonna saisivat palautuksia. Otetaan yksi esimerkki havainnollistamaan tätä. Vuonna 2014, keskimääräinen veronpalautus oli 658 euroa. Tämä tekee noin 55 euroa kuukaudessa maksettuja ylimääräisiä veroja.

Esimerkkihenkilö A säästää perinteiseen suomalaiseen tapaan maksamalla liikaa veroja tuon 55 euroa kuukaudessa, esimerkkihenkilö B maksaa verot eurolleen ja hän sijoittaa tuon 55 euroa kuukaudessa indeksirahastoon, joka tuottaa maltilliset 8 % p.a. (yksinkertaisuuden vuoksi 0,6667% per kuukausi) sekä esimerkkihenkilö C taas maksaa 55 euroa kuukaudessa liian vähän veroja ja sijoittaa yhteensä 110 euroa kuukaudessa indeksirahastoon, joka tuottaa samaiset 8 % p.a. Tarkasteluvuoden tulot ovat vuoden 2014 tuloja ja lopputulos katsotaan veronpalautusten aikaan vuoden 2015 joulukuussa. Huomioon otetaan siis vain vuoden 2014 tulot, eli vuonna 2015 ei tule enää pääomanlisäyksiä, vain pelkästään tuottoja. Lopputuloksena on, että henkilö A saa veronpalautuksia 663,30€, josta tuottoa on tullut huikeat 3,30€. Esimerkkihenkilö B:n indeksirahastoon on kertynyt jo 741,58 €, josta tuottoa on 81,58€. Esimerkkihenkilön C:n indeksirahaston summa on 1483,16 € ja samalla verovelkaa on kertynyt tuo 663,30€. Verovelka vähennettynä C:llä on jäljellä 819,86 €, josta tuottoa on 159,86 €. En tietenkään halua kannustaa ketään toimimaan esimerkkihenkilön C tavoin, mutta tarkoitus oli vain havainnollistaa miten järjetöntä on pitää rahaa kiinni verottajalla nollatuotolla.

Minkäkin olen tähän syyllistynyt. Etenkin ennen olen aina maksanut tarkoituksella liikaa veroja, jotta olen saanut veronpalautuksia. Tänäkin vuonna saan lähes 2 000 euroa palautuksia vuodelta 2014. Muuten olisin jo optimoinut viime vuoden verotukseni siten, että palautuksia ei tulisi, mutta minulla oli kodin ja työpaikan matkakulujen vähennyksessä uuden työpaikan takia kysymysmerkki menevätkö ne läpi verottajalle. En halunnut laskea prosenttiani pienempien kulujen mukaan, jotta tämmöinen vaihtoehto ei tulisi edes verottajalle mieleen, joten en huomioinut matkakuluja ollenkaan verotuksessani viime vuonna. No läpi menivät onneksi ja jatkossa pystyn ottamaan tämän huomioon ja pyrin maksamaan tulevaisuudessa mielummin liian vähän veroja vuoden aikana, kuin liikaa.

Loppukaneettina kuitenkin todettakoon, että suurin osa suomalaisista on sen verran huonoja säästämään, että tämä veronpalautuksilla säästäminen on heille ainoa keino saada mitään sukanvarteen vuoden aikana. Monilla kaikki menee mitä tilille tulee, joten valtiolla rahat ovat oman kulutuksen ulottumattomissa. Bonuspuolena jatkuvasti köyhtyvä valtiomme saa ihan ilmaista rahoitusta.

Miten lukijat suhtautuvat veronpalautuksiin? Saatteko te tänä vuonna palautuksia tai mätkyjä?


Image courtesy of ddpavumba at FreeDigitalPhotos.net

5 kommenttia:

  1. Alkuperänen palautusmäärä tais olla jotain 800€ tienoilla, matkakorvaukset meni läpi joten lopulta tulee 1100€ ja risat. Ja kuten kaikki muutkin niin nostin veroprosenttia vuoden alussa 1% verran verottajan tarjoamasta :)

    Nyt kun sai ihan konkreettisia lukuja miten tuo ylimääräsen veron maksaminen vaikuttaa säästämiseen ja sijottamiseen niin ensi vuodelle jätän korotuksen tekemättä. Saatan kenties jopa käydä verotoimistossa pyytämässä prosentin tarkistusta jossa on otettu matkakorvaukset jo etukäteen huomioon. Tämä pitäs onnistua ilman kovempia ongelmia.

    Jos sitten vielä suostuvat, niin ottakoon huomioon myös palkattomat vapaat joita "aion" pitää, eli noin 2pv verran kuukaudessa (~200€/kk). Sitten vaan kaikki tuolla keinoin saatava "ylimääränen" kiinni sijotuksiin, mahdolliset mätkyt maksaa sitten vuoden aikana pankkitilille kerrytettävistä säästöistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Eihän tuossa veronpalautussäästämisessä sinäänsä mitään vikaa ole, mutta tosiaan jos on tarkoitus sijoittaa ekstra rahat, niin se on vähän hölmöä. Luulen, että sinulle voisi sopia tarkastaa veroprosentti uudestaan aina vuoden lopussa esim. joulukuun palkkaan. Tällä tavoin saat kompensoitua verovuonna liikaa maksetut verot jo samana vuonna. Eli otat veronpalautukset vuotta aikaisemmin, ilman rahojen makuuttamista yhtä ylimääräistä vuotta verottajan holvissa.

    Veroasiointi on nykyään niin kätevää netissä. Ei tarvitse tunkea verotoimistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää ja kätevää, kun huomioon pitää ottaa sivutuloverokortin alainen tulo, asuntolainan korkojen vähennykset, työmatkakulujen vähennys, jne niin ei enää tuo verohallinnon kapulakielinen verolaskuri olekaan niin mieluinen käyttää :D Esimerkiksi asuntolainan korkovähennyksistähän ei tule mitään ilmotusta pankista, jos sen tilaa sieltä niin tiedä vaikka karhuaisivat siitäkin erillistä palvelumaksua, itse laskien ei kuitenkaan saa summaa tarkasti selville enää näin jälkeenpäin.

      Muuten kyllä hyvä idea. Joulukuun palkka tulee puolessa välissä kuuta eli sattaisin keretä vielä tälle vuodelle toteuttaa tuon, veroprosentti voisi laskea aika mielenkiintosesti. Taidan kuitenkin jättää kyseisen operaation ensi vuoteen jollon pystyn seuraamaan noita tarvittavia numeroita heti vuoden alusta :)

      Poista
    2. Mun mielestä se verkossa asiointi on erittäin kätevää. Tosin puoliso on eri mieltä :). Se on totta, että oman talouden luvut pitää olla tarkasti tiedossa, että noita voi lähteä laskemaan. Muussa tapauksessa menee lähinnä lotoksi. Korkovähennykset se kone laskee itse, jos vain tiedät paljon olet maksanut korkoja asuntolainasta.

      Poista
  3. 180e tulee palautusta, kaikki menee joululahjoihin =D

    VastaaPoista