lauantai 31. tammikuuta 2015

Kuukausikatsaus tammikuu 2015

Taas on kuukausi paketissa ja on aika katsoa mitä tammikuussa tapahtui. Osakemarkkinoilla vauhti oli hurja ja salkku takoi ennätystuottoja sekä prosentuaalisesti, että euromääräisesti. Tulopuolella tämä kuu oli aika normaali. Muissa tuloissa tosin oli vielä yksi pieni myöhäinen joululahja sekä n. 400 euroa matkakulukorvauksia puolison työmatkoista. Kuluissa olisi edelleen paljonkin nipistämisen varaa, mutta kuten olen aiemmin kertonut, en jaksa vetää taloutta turhan tiukalle. Kaikkia säästöön jääneitä rahoja ei vielä laiteta mihinkään kiinni. Osa jätettiin tilille odottamaan häitä ja pyrimme myöskin lisäämään pientä puskuria käyttötilille, jotta tulevaisuudessa on helpompi laittaa säästetyt rahat kokonaisuudessaan sijoituksiin.

Osakkeiden arvostuksen nousun myötä osakkeet eivät tunnu kovin houkuttelevilta. Tammikuun viimeisellä viikolla tosin oli pientä korjausliikettä ja oma salkkuni tuli alas muutaman prosenttiyksikön. Lopputuloksena silti 4,75 % tuotto tammikuulle, joka on paras kuukausituotto salkun historiassa.

Tulevasta kurssikehityksestä minulla ei ole aavistustakaan; kykyni ennustaa markkinoita on surkea, joten pitäydyn tällä hetkellä vain kuukausisijoituksissa. Päätin jatkaa myös asuntolainan ylimääräisiä lyhennyksiä. Lainan pääoma lyhee nopeasti korkojen laskiessa edelleen lähemmäksi nollaa. Näiden lyhennysten tuotto tehdään silloin kun korot mahdollisesti lähtevät nousuun (tuskin kuitenkaan muutamaan vuoteen). Tässä vielä kuukausi numeroina.

Taloustavoitteiden ulkopuoliset tavoitteet sopivat selkeästi minulle. Arkeen tuli selvästi enemmän ryhtiä esim. liikunnan muodossa. Onnistuin tavoitteissa kohtalaisesti.

Tulot 5 455,96 €
Palkkatulot 4 945,60 €
Pääomatulot 0 €
Muut tulot 510,36 €

Menot 3 048,17 €

Tulot - Menot + 2 407,79 €
Säästöprosentti 44,13 %

Sijoitukset
Arvo kuun lopussa 17 551,93 € (16 135,29 €) + 1 416,64 € / + 8,78 %
Lisättyä pääomaa 650 € (yht. 13 875 €)
Arvonnousu + 766,64 € (+ 4,75 %)

Nettovarallisuus 40 681,98 € (37 771,32 €), muutos + 2 910,66 € / + 7,71 %
Asunto + 180 000 €
Sijoitukset + 17 551,93 € (16 135,29 €), muutos + 1 416,64
Asuntolaina - 152 314,52 € (-153 372,56 €), muutos + 1 058,04 €
Opintolainat - 4 711,36 € (-4 991,41 €), muutos + 280,05 €

Sitten vielä kuukauden tavoitteisiin ja miten tavoitteissa onnistuin.

- Sijoituksiin uutta pääomaa 500 €
Tavoite onnistui, saimme lisättyä sijoituksiin yhteensä 650€ uutta pääomaa.
- Säästöprosentti 25 %
Tavoite onnistui. Säästöprosentti oli 44,13 %. Kesällä häihin tulee uppoamaan rahaa, joten muina kuukausina täytyy tehdä etumatkaa.
- 6 tuntia hikiliikuntaa viikossa
Tavoite epäonnistui. Liikuin hikiliikuntaa n. 3 tuntia ja 40 minuuttia viikossa. Loppukuussa tahti parani, mutta tähän täytyy keskittyä ensi kuussa.
- 4 tavaran myyminen / roskiin heittäminen
Tavoite onnistui kohtalaisesti. En pitänyt kirjaa pois heitetyistä tavaroista, mutta joitain vanhoja rikkinäisiä tavaroita / vaatteita heitin pois. Yhtään tavaraa ei myyty. 
- Joka arkiaamu pieni muutaman minuutin aamujumppa. Viikkotavoitteissa määritän aina viikon jumpan :)
Tavoite onnistui. En viitsi tehdä joka viikolle omia tavoitteita, siinä ei ole järkeä. Tein kuitenkin jokaisena arkiaamuna vatsalihaksia.
- 4 tuntia asunnon remontointia
Tavoite onnistui osittain. Aktivoiduin pitkästä aikaa remontoinnissa ja sain muutamia asioita hieman eteenpäin. En mitannut remontointiin käytettävää aikaa, mutta se ei ollut varmaan ihan 4 tuntia. Trendi on kuitenkin hyvä.

Mukavaa helmikuuta lukijoille! Julkaisen hieman myöhemmin helmikuun tavoiteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti