torstai 21. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 näkymiä

Tammikuu on jo edennyt loppupuoliskolle ja vuoden 2016 tavoitteiden julkaisu on venynyt turhan paljon, pahoittelut siitä lukijoille. Töissä on ollut sen verran hektistä, että ei ole ollut resursseja panostaa tähän blogiin.

Vuoden 2016 näkymät ovat meillä mielenkiintoisia. Edessä on lähes varmasti nykyisen asunnon myynti ja uuden, reilusti kalliimman, asunnon osto. Tämä uusi asunto on tarkoitus olla pidemmän ajan ratkaisu, josta ei tarvitse muuttaa pois vuosiin. Nykyisen asunnon ostimme puhtaasti sijoitusmielessä. Asunto oli mielestämme markkinahintaa halvempi ja uskomme, että saamme tuosta (pintaremontoituna) pientä myyntivoittoa. 2 vuotta asumista tulee juuri näinä päivinä täyteen, joten tämän jälkeen myyntivoitto on verotonta.

Uusi asunto tulee luonnollisesti syömään aika paljon rahaa ja se on sitten pois sijoittamisesta. Olen alkanut keräämään meille puskuria asuntoa varten ja näillä näkymin laitan meille sijoituksiin vain n. 500e per kuukausi sekä tapauskohtaisesti mahdollisia lisätuloja. Lisätulojen merkitys siis korostuu ja pitää yrittää satsata niihin, jos vain suinkin aika riittää.

Koska sijoituksiin menevä raha on aika ennakoitavissa, niin en viitsi asettaa siihen mitään tavoitetta. Toivottavasti salkku on vuoden lopussa suurempi kuin vuoden alussa, vaikka markkinat rytisevätkin juuri nyt ihan kunnolla :).

Pitkän pohdinnan jälkeen päätinkin asettaa vuodelle 2016 vain yhden tavoitteen. Mitään suurempia hankintoja tai kulueriä ei pitäisi asunnon ostamisen lisäksi olla tiedossa, joten vuoden 2016 tavoitteeksi asetan 40 % säästöprosentin. Vaikka prosentti on pienehkö verrattuna kovimpiin säästöbloggaajiin, niin tarkoittaisi tämä meille hulppeaa n. 25 000 - 30 000 euron säästöjä, riippuen vähän tuloista. Tähän olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Tulevalta vuodelta toivon myös, että urheiluinto säilyy ja kroppa pysyy terveenä, mutta mitään konkreettista tavoitetta en aseta.

Tammikuun kuukausikatsaus tulee yli 2 viikkoa myöhässä, sillä lähdetään vaimon kanssa ensi viikolla pakkasia karkuun häämatkalle. Tulee kyllä todella tarpeeseen!

2 kommenttia:

  1. Haluatteko laittaa paljon rahaa kiinni uuteen kämppään vai maksaa enemmänkin lainalla ja vakuuksilla?

    VastaaPoista
  2. Hellou from Miami. Ei haluta pyytää muita takaamaan, joten pakko laittaa rahaa kiinni.

    VastaaPoista