torstai 3. marraskuuta 2011

Lokakuun katsaus

Niin sitten kävi, että vaikka edellisessä tekstissä kerroin kuinka yritän päivittää tekstiä muutenkin kuin kerran kuukaudessa tulevalla tulosraportilla, niin tässä sitä nyt ollaan.

Kuukausi sujui säästöjen kertymisen kannalta erittäin hyvin. Säästöön saimme yhteensä laitettua 2024,37 euroa, eli yli 1000 euroa per henkilö! Loppuvuoden tavoitteesta ollaan jäljessä vielä 975,63 euroa, eli 487,82 euroa per kuukausi.

Aika hyvin opiskelijoilta! Tämä onnistui lähinnä kasvattamalla opintojen ohessa tehtyjä työtunteja. Nyt se oli aika helppoa, koska opintojen loppuvaiheessa kursseja on enää vähän jäljellä.

Parantamisen varaakin vielä löytyi. Esimerkiksi pizzoihin ynnä muihin pikaruokiin upposi meiltä lokakuussa huimat 85,30 euroa! Tähän päälle käytettiin vielä 29,20 euroa kouluruokiin, eli yhteensä ravintoloissasyömisiin upposi meiltä 114,50 euroa! Kouluruoat ovat hinta/laatusuhteeltaan sopivia myös säästäjän budjettiin, sillä ne ovat hyvin monipuolisia sisältäen salaatit, maidot, leivät yms. vain 2,5 euron hintaan. Otankin tavoitteeksi vähentää pikaruokiin kuluvaa rahaa ainakin puoleen alkaen joulukuusta.


Syy minkä takia pikaruokien vähennys alkaa vasta joulukuussa on se, että lähdemme kahden viikon lomamatkalle ulkomaille, jolloin ulkonasyöminen on usein ainoa vaihtoehto. Tämä ulkomaanreissu myös tekee sen, että tässä kuussa tekee varmasti tiukkaa pysyä edes plussalla. Joka tapauksessa uskon, että tulemme pääsemään asettamaani 1 000 euron kuukausitavoitteeseen, eli yhteensä 3 000 euroon vuoden loppuun mennessä!

Tämän lisäksi suuria kulueriä olivat mm. alkoholi ja baarit, joihin saimme uppoamaan 149,10 euroa ja tähän päälle vielä 33,60 takseihin (+ julkisiin meni myös rahaa, mutta niitä seuraan vain 20 euron matkakortin lataamisen könttäsummina). Yhteensä siis käytimme alkoholihuvitteluun 182,70. Tasaisen vauhdin taulukolla tuo summa tekee vuositasolla 2 192,4 euroa. Tässä on siis helppo paikka karsia kuluja.

Myös karkkeihin, limuihin yms. herkkuihin meiltä upposi 53,82 euroa. Tästäkin pystyy helposti nipistämään jopa kymmeniä euroja.

Aloitimme myös pienimuotoisen rahastosijoittamisen sekä olemme kartoittaneet ASP-säästämisen mahdollisuuksia. Tulevaisuuden kuukausiraportteihin lisään siis vielä salkun kehityksen. Seuraavassa jutussa otan varmaan käsittelyyn ASP-tilin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti