maanantai 10. lokakuuta 2011

Projekti etenee

Noniin, koitan päivitellä tätä blogia vähän useammin kuin sen kerran kuukaudessa tylsän tulosraportin yhteydessä, vaikka päivitysaktiivisuus ei varmaan päätä huimaa. Tarkoitus olisi kirjoitella kaikennäköisiä juttuja ja mietteitä säästämisestä ja tämän projektin etenemisestä.

Ensimmäinen konkreettinen muutos on tapahtunut allekirjoittaneen ostokäyttäytymisessä. Kyhäsin siis itse excelillä tulojen ja menojen seurantalomakkeen ja tämän käyttöönoton jälkeen on jotenkin tuntunut pahalta laittaa sinne menoja. Etenkin ylimääräiset turhuudet, kuten karkkien yms. ostot ovat vähentyneet selkeästi (varsinkin allekirjoittaneelta :). Suosittelen jokaista säästäjää seuraamaan tuloja ja menoja tarkasti ja mielellään omatekemällä kaaviolla, niin siitä saa kaikkein eniten irti.

Viime päivinä olen lukenut hurjasti kaikkea säästämisestä ja sijoittamisesta ja innostus projektin läpiviemiseen on tällä hetkellä korkealla! Suosittelen ehdottomasti kaikille lueskelemaan ainakin seuraavia sivustoja: www.saituri.org ja www.taloudellinenriippumattomuus.com ! Loistavia juttuja ja paljon hyviä vinkkejä sekä säästämisestä että sijoittamisesta!

Noita sivustoja selaillessa huomasin ensimmäisen virheeni, jonka tosin tein muutama viikko ennen tämän projektin aloittamista. Eli laitoin 1 000 euron summan määräaikaiselle säästötilille vuodeksi 2,4 % korolla. Samaan aikaan minulla on pieni opintolaina, jonka korko on 2,65 % (omaksi puolustukseksi täytyy sanoa, että viime vuonna opintolainan korko oli jossain 1 % tuntumassa, enkä laiskuuttani aiemmin jaksanut edes sitä tarkistaa :). Opintolainan korot saan vähentää verotuksessa, mutta samalla säästötilin korkotuotosta joutuu maksamaan veroa 28 %. Laskeskilin nopeasti (lue: todennäköisesti väärin :), että nyt tuo 1 000 euroa "tuottaa" minulle n. 17,3 euroa verojen jälkeen. Jos olisin taasen käyttänyt kyseisen summan lainanmaksuun, niin olisin säästänyt korkokuluissa 19,1 euroa. Vaikka suoranainen tappio ei olekaan kuin 1,8 euroa, niin raha on silti tappiolla kiinni ulottumattomissani kokonaisen vuoden. Oppirahojahan tässä kuitenkin maksellaan :)

Mihinkä sitten säästetyt rahat pitäisi pistää? Kuten yllä kerroin, olen viime aikoina lukenut todella paljon säästämiseen liittyvää ja lähes jokaisella säästäjällä on ollut rahoja Seligsonin rahastoissa. Rahastoiden etu suhteessa säästötileihin on muunmuassa se, että rahastoiden tuotoista ei tarvitse maksaa veroa ennenkuin teet rahastosta  nostoja. Säästötileille maksettavasta korosta lähtee aina maksun yhteydessä vero, eli siis maksat veroa koroista vuosittain. Tällöin säästötileissä koronkorkoefekti on paljon pienempi ja hitaampi kuin rahastoissa. Esimerkiksi: laitan 1 000 € säästötilille ja 1 000 € rahastoon. Oletetaan, että molemmissa vuosituottoprosentti on sama, sanotaan nyt vaikka 5 %. Jos rahat halutaan käyttöön esim. 10 vuoden jälkeen, niin rahastosta saat verojen jälkeen nostaa 1 452 euroa ja säästötililtä 1424 euroa. Pieni ero näin pienellä summalla ja todella karkea esimerkki, mutta toivottavasti saitte idean siitä mitä tarkoitan :)

Seuraavaksi projektiksi otan sitten oman sijoitussuunnitelman tekemisen, katsotaan mitä siitä tulee. Kirjoittelen tänne sitten jotain kun saan jotain konkreettista aikaiseksi!

Säästämisestä sen verran, että lokakuun säästövauhti näyttää erittäin hyvältä ja ilman suurempia yllätyskuluja uskon, että saamme jopa 2 000 euroa säästöön tässä kuussa. Tällä yritetään kompensoida sitten marras- ja joulukuun heikompia säästönäkymiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti