maanantai 4. tammikuuta 2016

Kuukausikatsaus - Joulukuu 2015

Nyt on joulukuukin saatu pakettiin ja joulun pyhät ovat loppiaista lukuunottamatta jo lusittu. Takana on ensimmäinen täysi vuosi bloggausta ja vuosi meni kyllä kaikin puolin loistavasti, mutta tästä lisää myöhemmin julkaistavassa vuosikatsauksessa. Alkutalven ihanan leudot säät ovat vaihtuneet järjettömiin pakkasiin ja loppuviikosta vain kylmenee lisää. Onneksi loppukuusta pääsee lämpimään, sillä itse vihaan kovia pakkasia ylivoimaisesti eniten kaikista Suomen surkeista säävaihtoehdoista :).

Tulot sinisellä, menot punaisella
Joulukuussa tuli liikuttua erinomaisesti aina aattoon asti. Aaton aikoihin iski sitkeä flunssa päälle ja jaksoin ensimmäistä kertaa urheilla eilen tuon flunssan puhkeamisen jälkeen. Ruokavaliossa tuli lipsuttua, mutta tämä oli kyllä tiedossa jo ennen joulukuuta. Toisaalta ruokaan meni vähän vähemmän rahaa, kun saatiin sukulaisten luona ilmaiset ruoat ja emme panostaneet terveellisempiin (ja kalliimpiin) aineksiin. Tammikuussa pyrkimys on taas jättää kaikki turha pois ruokavaliosta (Lue: sokeri & pikaruoka), urheilla paljon ja etenkin pysyä terveenä.

Joulukuun tulot olivat koko vuoden 2015 suurimmat. Tämä johtuu etenkin suurista veronpalautuksista (n. 2 350€). Myös lisätuloista kertyi hieno summa (275€). Joululahjoista ja muusta sälästä tuli myös hieman rahaa. Palkkatulot olivat normaalit, joskin vaimolla oli edelleen korkeampi veroprosentti, mikä pudotti hieman nettopalkkaa. Pääomatulojakin tuli n. 15 €.

Menoja kertyi joulukuussa lahjojen takia ymmärrettävästi tavallista enemmän, vaikka sovimmekin, että pidetään lahjat tänä vuonna minimissään. Vaimon puhelin alkoi vetää viimeisiään ja ostimme hänelle uusimman iPhonen, joka näkyy myös isona yksittäisenä kuluna. Uudella puhelimella on muistia (ja parempi kamera) kuvien ottamiseen, joka on mukavaa matkalla. Vaimo olisi kyllä vielä halunnut kituutella vanhalla puhelimella, mutta en halua lähteä "ylisäästämään", koska mitään taloudellista pakkoa siihen ei ole.

Sijoitukset olivat reilusti pakkasella muutaman nousukuukauden jälkeen. Veronpalautusten turvin sain kuitenkin lisättyä salkkuun niin paljon uutta pääomaa, että salkun euromääräinen arvo kasvoi 900 eurolla tappiollisesta kuukaudesta huolimatta. Tavallisten kuukausisijoitusten lisäksi tuli sählättyä Kinder Morganin kanssa. Kyseinen yritys vanheni salkussani pari viikkoa ja ensimmäistä kertaa sijoitusurallani ostos alkoi kunnolla kaduttamaan. Sain sijoituksen onneksi myytyä jopa pienellä voitolla kulujenkin jälkeen.

Hyvää alkanutta vuotta 2016!

Tässä tuttuun tapaan vielä joulukuu numeroina:

Tulot 7 716,87 

Palkkatulot 4 905,94 €
Pääomatulot 14,92 €
Muut tulot 2 796,00 €

Menot 3 799,40 €

Tulot - Menot + 3 917,47 €
Säästöprosentti + 50,77 %
Keskimääräinen säästö % 34,77 %

Sijoitukset
Arvo kuun lopussa 26 826,69 € (25 926,55 €) 
+ 900,14 / + 3,47 %
Lisättyä pääomaa 1 829,71 € (yht. 22 541,83 €)
Arvonnousu - 929,57 / - 3,59 %
2015 TWR tuotto + 8,78 %

Nettovarallisuus 62 039,41 € (60 141,05 €), muutos + 1 898,36 € / + 2,91 %
Asunto + 180 000 €
Sijoitukset + 26 826,69 € (25 926,55 €) 
+ 900,14 / + 3,47 %
Asuntolaina - 142 380,06 € (- 143 342,46 €), muutos + 962,40 €
Opintolainat - 2 407,22 € (- 2 443,04 €), muutos + 35,82 €


Kyseiset tulot ja menot ovat minun ja puolisoni yhteisiä lukuja.

2 kommenttia:

  1. Sul on ollu sitte aika iso veroprosentti jos noin paljon tulee palautuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. En tiennyt meneekö kodin ja työpaikan väliset matkakulut läpi, koska oli rajatapaus. No läpi meni, niin nyt voin laskea ne mukaan tämän vuoden verokorttiin.

      Poista