perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kuukausikatsaus - Toukokuu 2016

Toukokuun kuukausikatsaus tulee vähän myöhässä, kun on ollut vähän kiireitä ja oma talous on muutenkin ollut vähän myllerryksessä.

Ostimme uuden asunnon ja maksoimme siitä käsirahan. Käsiraha oli helpointa rahoittaa itse, joten jouduimme vähän realisoimaan sijoituksia ja nostamaan pankkitilit lähes rutikuiviksi. Noita realisointeja tehdessä tuli mietittyä, että toisaalta onneksi oli käteistä niin paljon, mutta toisaalta onko mitään järkeä pitää lähes 20 000e rahaa tileillä ja lyhyissä koroissa. No tässä tapauksessa homma oli hyvä ja nyt salkku koostuu 99 prosenttisesti osakkeista. Uuden asunnon käsirahan lisäsin nykyisen asunnon hinta-arvion päälle.

Vaimon palkankorotus tuli kyllä tarpeeseen, kun tilit menivät sen verran tyhjiksi ja asunnon vaihto tuo muutenkin kuluja. Itsekin sain reilun palkankorotuksen, mutta saan korotetun palkan ensimmäisen kerran vasta kesäkuussa. Ehdin myös nostamaan veroprosenttia jo uuden palkan mukaiseksi, joten minulla oli taas hieman pienemmät tulot, kuin normaalisti. Heinäkuussa tulee vielä molemmille lomarahatkin, joten sitten on tuo kassavaje taas paikattu!

Sijoituspuolella tarkoitus on alkaa pikkuhiljaa taas laittamaan rahaa salkkuun, mutta pitää ostot aika maltillisena, ainakin ennen mahdollista kesädippiä. Markkinoita en ole juurikaan ehtinyt seuraamaan, mutta toukokuussa näemmä ainakin oma salkku nousi kivasti.

Kulut näyttävät loppusummaltaan suurilta, mutta asunnonvaihtokuluja tuli n. 1 000e ja lisäksi varasimme pitkään suunnitellun lomamatkan lennot (550e), että saamme varmasti ne haluamillemme päiville. Minä kämmäsin myös vanhan puhelimeni näytön rikki, joten jouduin ostamaan uuden puhelimen (300+e). Ilman näitä kuluja kulut olisivat olleet ennätysmatalat, n. 2 000e! Me kirjaamme myös lainanlyhennyksen kuluksi, vaikka periaatteessahan se on säästöä. Lainan lyhennykseen meni 680e, eli todelliset kulut olivat toukokuussa n. 1300e, joka näyttää jo paljon paremmalta!

Hyvää kesää kaikille!


Toukokuu 2016Huhtikuu
2016
Tulot5 288,31 €7 138,71 €
Palkkatulot5 068,07 €6 949,01 €
Pääomatulot10,00 €60,45 €
Sivutulot44,99 €91,67 €
Kulukorvaukset19,00 €33,41 €
Muut tulot146,25 €4,33 €
Menot3 838,24 €3 057,59 €
Tulot - Menot1 450,07 €4 081,28 €
Säästöprosentti27,42%57,17%
Keskimääräinen säästöprosentti38,89%41,40%
Sijoitukset-6 760,45 € / -23,80 %459,09 € / +1,64 %
Arvo kuun lopussa21 648,65 €28 409,10 €
Lisätty pääoma−7 281,03 €270,00 €
Lisätty pääoma yhteensä17 243,57 €24 524,60 €
Arvonnousu520,58 €189,09 €
Arvonnousu%1,83%0,68%
2016 TWR0,19%−1,62%
Nettovarallisuus87 709,21 €67 775,60 €
Asunnot206 000,00 €180 000,00 €
Sijoitukset21 648,65 €28 409,10 €
Asuntolaina−137 711,54 €−138 369,68 €
Opintolaina−2 227,90 €−2 263,82 €


Kyseiset tulot ja menot ovat minun ja puolisoni yhteisiä lukuja.

3 kommenttia:

  1. Minkälainen kuvio teillä on, oletteko saaneet vanhan asunnon jo myytyä vai?

    VastaaPoista
  2. Juu, vanha kämppä myyty ja uusi ostettu. Välissä toviksi vuokralle.

    VastaaPoista