perjantai 5. joulukuuta 2014

Oman sijoitustoiminnan tarkastelu

Yksi syy kirjoittamisessa aktivoitumiseen on saada tolkku omaan sijoitustoimintaan. Toistaiseksi olen enemmän tai vähemmän vailla suunnitelmaa ja päämäärää roiskinut sijoituksia sinne tänne.

Sijoituksemme koostuvat pääosin rahastoista Seligsonissa ja Nordnetissa. Lisäksi Nordnetissa on muutamia eri ETF:iä ja osakkeita. Lähtökohtana sijoituksille on ollut passiivinen sijoittaminen kuukausittain, mielellään matalakuluisiin tuotteisiin. Pointtina tässä on ollut verotehokkuus ja alkuaikoina myös se, että nämä eivät vaikuta opintotukiin, toisinkuin esim. osingot osakkeista. En ole kuitenkaan kyennyt tasaiseen ja suunnitelmalliseen kuukausisäästämiseen, vaan summat ja sijoituskohteet ovat vaihdelleet tuulen mukana liikaa.

Periaatteena on myös ollut, että mitään sijoituksia en ikinä myy. Tästäkin olen lipsunut jo kahteen otteeseen, joskin perustelut ovat mielestäni olleet hyviä. Ensimmäisellä kerralla piti realisoida rahastoja, jotta saimme asunnon ostoon vaadittavan käsirahan käteen. Toisen myynnin tein eilen, kun pääosin verosyista myin runsaasti nousseet Elisan osakkeet (31kpl), jotka ostin helmikuussa 2013. Sijoitus oli noussut yli 50 % + kahdet osingot, joten sijoituksena varsin onnistunut. Verojahan tästä ei joudu maksamaan, koska myyntini ovat vuodessa alle 1 000 €. Harkinnassa on pienen kurssilaskun jälkeen ostaa sama positio takaisin, jolloin veroseuraamukset olisi nollattu. Aika kaukana tuo passiivisesta sijoittamisesta :D

Eli kuten huomaatte, sijoittamistoimintani on aikamoista säätämistä ja tarvitsisi ryhtiliikkeen tuottojen maksimoimiseksi. Passiivinen kuukausisäästäminen olisi varmasti etenkin allekirjoittaneen nykytaidoilla järkevin ja tuottoisin vaihtoehto, mutta jotenkin vain niin kovin tylsä vaihtoehto :). Jotta pysyn motivoituneena tarvitsen jatkuvasti uusia onnistumisia ja koen, että pelkkä indeksisäästäminen ei tätä tarpeeksi tarjoa.

Harkinnassa on ollut DGI (=Dividend Growth Investing) sijoittamisen aloittaminen. Kyseisellä strategialla keskittyminen on osinkotulojen kasvattamisessa. Tällöin pystyisi selkeästi näkemään miten paljon kuukauden kuluista saisi osinkotuloilla katettua. Tämä olisi minulle motivoivaa, koska osinkotulojen kasvu olisi jotenkin niin konkreettista. Tässä strategiassa on kuitenkin paljon huonojakin puolia, Käytännössä maakohtainen hajautuus kärsisi ja sijoitukset painottuisivat Pohjois-Amerikkaan, joissa yritykset maksavat osinkoa useammin kuin kerran vuodessa.  Osingot myöskin saavat aikaan veroseuraamuksia, joka pienentää korkoa korolle -ilmiön vaikutusta verrattuna osingot uudelleen sijoittaviin rahastoihin / ETF:iin. Lisäksi osinkostrategiassa joutuisin tekemään osakevalinnat itse, jolloin tulokset eivät varmasti olisi parhaat mahdolliset.

Tätä kirjoittaessa tuli tunne, että ehkä kannattaa vielä toistaiseksi jatkaa ainakin pääosin passiivisilla kuukausisijoituksilla. Kohti Välimerta blogin "Kikkis" voisi olla itselleni myös hyvä vaihtoehto. Täytyy pohtia joulukuussa tarkasti miten edetä. Teen mitä tahansa, niin sijoitussuunnitelma täytyy kuitenkin luoda ja siinä täytyy pystyä pysymään aikaisempaa paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti